maanantai 14. joulukuuta 2015

Paperitakkeja

Saimme tehtäväksi valmistaa paperitakkeja Kätevä-Tekevä messujen muotinäytökseen. Aihe takkeihin oli Halloween, koska messut pidettiin Halloween viikonloppuna. Työskentelimme ryhmissä ja minun ryhmääni kuului Jarkko ja Kiisa. Teimme erilaisia suunnitelmia mutta viimeisimmän suunnitelman, jonka valitsimme suunnitteli Jarkko. Takkiin tuli sairaanoloisia silmiä ja paljon valuvaa ja roiskittua verta.
Leikkasimme kappaleet paperista ja ompelimme kaksi selkäkappaletta ensin yhteen. Sitten aloitimme kappaleiden maalauksen. Maalasimme ensin kaikki kappaleet vaalean harmaiksi kahteen kertaan. Kun olimme saaneet pohjamaalin maalatuksi ja se oli kuivunut, pääsimme piirtämään silmiä. Ne me piirsimme tussilla. Silmiä oli ihan järjettömästi ja vaikka meitä olikin kolme niiden piirtäiseen meni paljon aikaa. Kun kaikki silmät oli piirretty ja väritetty aloitimme veri tahrojen maalaamisen. Veritahrojen maalaaminenoli helppoa ja nopeaa, koska me vain roiskimme ja sotkimme punaista maalia joka paikkaan. Takin selästä löytyy myös minun verinen kädenjälki. Silitimme kappaleisiin vielä kankaat sisäpuolelle, koska paperi yksinään ei olisi kestänyt.
Kappaleiden ompelminen toisiinsa olikin sitten hieman hankalampaa kuin odotimme. Ensinnäkin takki oli niin iso, että siihen tarvitsi kaksi pitämään sitä suorassa kun yksi ompeli. Ja kun olimme ommelleet hihat paikoilleen meille tuli ongelma, että miten saamme käännettyä sen oikein päin ilman, että rikomme sitä. No päädyimme sitten rytistämään hihat ja puoli väkisin kääntämään ne. Tuloksena oli se, että maali alkoi hieman rapsita pois.
Jotkut takit alkoivat jo harjoituksissa repeämään niskasta mutta meiden takki ei onneksi revennyt kuin ihan vähän. Laitoimme  teippiä niskaan, jotta se kestäisi hyvin.

tiistai 22. syyskuuta 2015

Lasten vaatteita Kirgisiaan

Teimme harjoituksena lasten vaatteita Punaiselle Ristille. Meidät jaettiin viiteen eri ryhmään, joissa teimme erilaisia ja erikokoisia vaatteita. Minun ryhmässäni valmistimme 100, 120 ja 130 kokoisia housuja. Aloitimme projektimme vierailemalla Kontissa, jossa saimme tietoa siitä, että minkälaisista ja minkä kokoisista vaatteista on eniten pulaa. Seuraavana vaiheessa oli kankaiden valitseminen. Ryhmässä päädyimme yksinkertaisiin ja käyntännöllisiin trikoo kankaisiin. Kaavat vaatteisiin saimme käsityölehtien valmis kaavoista, joita hieman muokkasimme. Omasta mielestäni kaikkein vaikein vaihe oli kaavojen asettelu kankaalle. Asettelimme kaavat kankaalle niin, että kangasta menisi hukkaan mahdollisimman vähän. Kun kaikki kappaleet oli leikattu, alkoi niiden ompelu. Päätimme, että laittaisimme lahkeisiin resorit ja vyötärölle kuminauhat. Housujen ompelu oli minulle helppoa, koska olen tehnyt ennenkin sellaiset. Housujen valmistuttua silitimme ne vielä. Kaiken kaikkiaan housuja tuli 17 kappaletta ja neljää eri väriä.